About Me



Olen parikymppinen, ensimmäisen vuoden sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun opiskelija Keski-Suomesta. Asun poikaystäväni kanssa meidän ensimmäisessä yhteisessä ja meille täydellisessä kaksiossa.
Olen ikuinen haaveilija, kauniita asioita rakastava esteetikko, jonka ikuinen päämäärä on uskaltaa nauttia elämästä täysillä. Täältä ruudun toiselta puolelta löytyy myös yksi parantumaton herkkusuu, joka potee välillä morkkista sokeriövereistä mutta toisaalta muistuttelee itseään siitä, ettei elämä aina ole niin vakavaa.

Sisustus tulee varmasti olemaan aiheena yksi blogini punaisista langoista mutta sen lisäksi toivon antavani inspiraatiota muiltakin elämän eri osa-alueilta, kuten tyylistä, kauneudesta, ruuanlaitosta ja urheilusta. Blogini tulee sisältämään paljon tyttömäistä hömppää mutta välillä sukelletaan myös pintaa syvemmälle.
Blogissani syödään Nutellaa suoraan purkista, fiilistellään kesähepeneitä, suunnitellaan uusia sisustusprojekteja, etsitään uusia koukuttavia sarjoja ja muistetaan välillä urheillakin. Tätä kaikkea tulette siis löytämään täältä enemmän tai vähemmän tasapainossa keskenään, kaiken päämääränä kuitenkin elää täysillä nykyhetkessä, unelmoida tulevaisuudesta ja oppia eilisestä.

Tervetuloa siis mukaan seuraamaan mun elämän tähtihetkiä ja niitä kompastuskiviäkin!


-Katariina

Lähetä kommentti