It's beginning to look a lot like christmas

Täällä on jouluvalmistelut jo hyällä mallilla ja viimeisetkin lahjat on saatu paketoitua. Mulla oli eilen kunnon jouluvalmistelupäivä kun oli vihdoinkin sellainen hetki ettei ollut sovittuna mitään koko päiväksi. Aloitin heti aamusta paketoimaan lahjoja, paistoin vihdoinkin ekat piparit ja lopetin illalla yhdeksän aikaan kun sain pienen lahjaksi menevän piparkakkutalon valmiiksi. Tehtiin kotiin myös kunnon joulusiivous ja vitsi että onkin kiva kun on puhdasta ja voi vaan rauhoittua joulun viettoon! Kerroinkin jo aiemmin, että tein tänä vuonna paljon lahjoja itse ja tosiaan tämän postauksen kuvissa näkyykin niistä muutama. Rakastan gift in a jar -tyylisiä lahjoja ja tänä vuonna laitoin purkkeihin itse tehtyä omena-kaneli granolaa. Mummolle tein yhtenä iltana valkoisista suodatinpusseista kranssin ja se olikin helpompi tehdä kuin ajattelin! Itselle vaan voisi tehdä selväksi ettei kuumaliimaan kannata koskea ennen kuin se on oikeasti jäähtynyt. :D 
Tänä vuonna vietetäänkin joulua vähän isommalla porukalla mun äidin luona ja pukkikin olis kuulemma tulossa pitkästä aikaa kun on lapsia tulossa mukaan joulun viettoon!

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! 

Christmas facts about me

1. Meillä on poikaystävän kanssa yhteinen perinne, että pidetään joka adventtisunnuntai joululeffojen katselupäivä ja valitaan yhdessä molempien lemppareita katseltavaksi vuorotellen. Mun kaikkien aikojen lemppareita on Love actually, Holiday, The Grinch, neljä joulua yhdessä päivässä, yksin kotona 2 ja lista vaan jatkuu... ainakin nää kaikki on pakko nähdä joka vuosi!

2. Lakkailen kynnet joulun aikaan usein kirkkaan punaiseksi ja etenkin aattona tykkään siitä, että päällä on punaista jossain muodossa.

3. Paketointi on ollut aina mun lempipuuhaa ja tykkään panostaa siihen. Tänä vuonna suunnitelmissa on ostaa jotain kivaa  puna-valkokuvioista joulupaperia, valkoista nauhaa, söpöt pakettikortit ja ehkä jotain extraa vielä lisäksi. Täytyykin lähteä paketointitarvike kaupoille ennen kuin kaikki ovat loppu!

4. Kuten aiemminkin oon kertonut, sisustan usein vuodenaikojen mukaan ja koti saa erityisesti joulun aikaan kunnon extreme makeoverin kun punaiset yksityiskohdat ja jouluvalot valtaavat joka nurkan.

5. Oon sen verran perinteinen, että punainen on mulle se oikea joulun väri enkä oikein osaa itse hyödyntää nyt paljon trendinä ollutta mustaa & kultaa joulujutuissa.

6. Ostin viimevuonna itselleni paksut ja pehmoiset joulusukat ja pidin niitä koko joululoman jalassa kotona hengaillessa. Päätin jatkaa "perinnettä" tänäkin vuonna ja joulusukat löytyy jalasta tälläkin hetkellä.

7. Luukutan joka päivä Spotifyn joulusoittolistoja ja autoradiossakin soi jouluradio tämän kuukauden ajan.

8. Meidän perheessä on ollut tapana kokeilla joka joulu jotain uutta reseptiä ja tänä vuonna ajateltiin kokeilla tehdä itse lakujogurtista tehtyä leipää. Saapa nähdä miten onnistuu!

9. Rakastan joulun aikaan kierrellä kaupungilla ihan muutenkin vain; katsella jouluvaloja, ihastella näyteikkunoita ja siinä samalla miettiä joululahjoja perheelle ja ystäville. Ihan parasta!

Kuvat täältä

10. Meillä on poikaystävän kanssa ollut tapana katsoa joululomalla kaikki Hobitit ja The lord of the ringsit maratonina. Niistäkin on tullut meille sellaisia "joululeffoja" ja kiva yhteinen perinne.

11. Ollaan järkätty muutaman vuoden ajan kaveriporukalla pikkujoulut ja tällä viikolla on taas niiden aika, jee! Tällä kertaa ne vietetäänkin oikein pitkän kaavan mukaan.

12. Vaikka tykkäänkin perinteistä, niin olen kuitenkin innokas kokeilemaan myös kaikkea uutta!  Esimerkiksi joulutortut erilaisilla täytteillä ja muodoilla on hauska tapa saada kivaa twistiä perinteisiin juttuihin.


Millaisia jouluperinteitä teillä on? Löytyykö samoja juttuja kuin multa? :)

Gift ideas for her & him

En varmaan ole ainoa, jolla iskee joulun lähestyessä pieni paniikki siitä mitä sukulaisille ja ystäville hankkisi joululahjaksi? Tänä vuonna olen tehnyt paljon lahjoja itse, joten suuremmalta stressiltä on vältytty mutta päätin silti koota pienet ideakollaasit siitä, mitä kaupasta olisi voinut kääriä joulupaperin sisään. Yritin miettiä sellaisia ideoita joista on helppo keksiä sekä pihistä, että panosta versioita ja monia pystyy soveltamaan eri ikäisille lahjansaajille sopiviksi.

Untitled #2
Treenivaatteet ja -varusteet: liikkuvalla ihmisellä ei voi koskaan olla liikaa urheiluvaatteita ja pienetkin asiat kuten urheilusukat, uusi juomapullo tai puhelinkotelo ilahduttavat varmasti lahjansaajaa!
Pehmeät paketit: Kukapa ei ilahtuisi uusista pehmoisista tossuista, pyjamasta tai oloasusta.
Asusteet: Uudet meikkisiveltimet, nätit puhelimenkuoret, pörröinen avaimenperä tai vaikkapa uudet kuulokkeet
Astiat: lahjansaajan keräämään astiastoon täydennystä tai vaikkapa aamukiireet pelastava take away-muki 
Sisustusesineet: Nättejä tuoksukynttilöitä, kiireiselle ystävälle kalenteri seuraavalle vuodelle tai vaikkapa muistivihko kivalla printillä varustettuna.

Untitled #1



Elektroniikka: Hifistelijälle uudet kuulokkeet, partakone tai täydennystä pelikokoelmaan
Treenivaatteet: Uudet salihanskat, treenikassi tai treenipaita ilahduttavat varmasti!
Harrastusvälineet: laskettelulasit, kalastusvälineet tai käsipainot... Mitä ikinä lahjan saaja harrastuksiin kuuluukaan!
Pehmeät paketit: esimerkiksi boksereita tai sukkia tarvitsee aina
Asusteet: kravatti, rusetti, lompakko tai puhelinta suojaamaan uudet kuoret.
Miesten kosmetiikka: ainakin meillä poikaystäväni luottaa usein mielummin mun makuun tuoksua valitessa ja tämä onkin hyvä sauma auttaa esimerkiksi sen uuden tuoksun valinnassa.


Lahjakortit, leffaliput ja suklaarasiat on varmasti myös aina mieluisia juttuja ja tosiaan jos on aikaa on niin kivoja lahjoja saa pienellä vaivalla tehtyä myös itse! Esimerkiksi "in a jar" -tyyppiset lahjat on  hauskoja ja niistä saa todella persoonallisia. Jos lahjansaaja pitää esimerkiksi kaakaosta niin ei muuta kun kuivat aineet lasipurkkiin ja lisäksi vaikka pari kourallista minivaahtokarkkeja tai suklaapaloja kaakaojauheen sekaan.

baby, it´s cold outside


Yks jouluhullu täällä moi! 
Vihdoinkin ollaan päästy joulukuun puolelle ja saa ihan luvan kanssa laittaa kämpän täyteen jouluvaloja, luukuttaa Spotifyn joulusoittolistaa, paistaa torttuja vaikka iltapalaksi ja heittää joulutyynyt sohvan nurkkaan. Parasta. Mä oon koko marraskuun odottanut ihan malttamattomana milloin saa alkaa kunnolla laittaa kotia joulukuntoon mutta tuo toinen puolisko on jarrutellut mun menoa ja tehtiin diili, että ensimmäisen adventin jälkeen saa joulu tulla meidänkin kotiin! Monilla on ilmeisesti kuusikin jo laitettuna mutta siihen mä en oo saanut vielä poikaystävän suostumusta haha. :D Toisaalta, mun lapsuudessa kuusi laitettiin olkkarin nurkkaan vasta aattoaamuna ja koristeltiin joulupukin kuumanlinjan pyöriessä taustalla, joten hyvin jaksaa vielä odotella sen kanssa! Oon huomannut, että tässäkin asiassa on hyvin monenlaisia perinteitä eri perheissä, miten teillä on ollut tapana tehdä? Me saatiin äitin vanha valkoinen muovikuusi mutta en voinut kaupassa vastustaa tuota söpä pientä huonekuusta, joten se saa luvan olla meidän "oikea" kuusi tänä vuonna.
Tänä vuonna oon tehnyt yllättävänkin paljon lahjoja itse vaikka en niin alunperin suunnitellutkaan tekeväni. Musta niitä on ollut niin hauska näpertää ja jotenkin ihan huomaamatta on tullut uusia ideoita. Taitaa lahjastressi olla tämän vuoden osalta olla aika hyvin selätetty! Voisin tännekin laittaa vähän kuvia mun luomuksista jos vaikka tulis teillekin jotain uusia ideoita. Täytyy vaan ensin varmistaa ettei lahjan saajat eksy tänne lueskelemaan. ;) 
Kortteja en tänä vuonna ole tehnyt itse enkä oikeastaan meinannut lähettääkkään niitä kuin mummoille. Tykkään kuitenkin paketteihin laittaa mukaan pakettikortit ja nuo yllä näkyvät söpöläiset pääsevätkin varmaan paketteja koristamaan. Niin ja siitä päästäänkin mun lempiaiheeseen eli paketointiin! Tykkään panostaa kivoihin paketointitarvikkeisiin ihan synttärilahjoista joululahjoihin ja mun mielestä se on tavallaan osa sitä "elämystä" minkä lahjan saaja saa avatessaan lahjaansa. Mulla onkin vielä hakusessa tämän vuoden paketointitarvikkeet mutta idea on kyllä jo selvillä. Pinterest on tässäkin asiassa ihan paras paikka löytää inspiraatiota. Täytyykin lähteä lähipäivinä kaupoille pyörimään jos sattuisin löytämään etsimäni. 

Tästä aiheesta voisin kyllä höpöttää vaikka kuinka pitkän postauksen mutta säästetään jotain ensikerrallekin. ihanaa toista adventtia kaikille!