Spring wanties

spring vibes

Oops, tämän postauksen luonnos oli ilmeisesti lipsahtanut julkaisuun jo ennen aikojaan, joten uusi yritys tällä kertaa!

Mulla on viimeaikoina tullut "tarvetta" vähän kaikelle mahdolliselle ja oonkin yrittänyt pitää parhaani mukaan rahapussin visusti laukun pohjalla kun uusia himotuksia on tullut vastaan. Tuntuu että taistelen saman asian kanssa joka kevät mutta minkäs sille voi kun vuodesta toiseen ne kevätjutut vaan houkuttelee ihan hirveästi! Jotenkin nuo aurinkoiset päivät yhdistettynä kauppojen kevätuutuuksiin on todella vaarallinen kombo. :D Mutta tässäpä tulisi vähän juttuja, mitä mun himotuslistalta löytyy tällä hetkellä:

1. Oversize takit
Näitä "ylisuuria" nahkabikereita ja farkkurotseja on viimeaikoina tullut paljon vastaan Instagrammissa ja Pinterestissä ja nää näyttää jotenkin tosi freshiltä kun pitkään on ollut muoti suunnilleen "mitä tiukempi, sen parempi". Oon aina tykännyt pukeutua mielummin vähän löysiin vaatteisiin, sillä en tykkää yhtään siitä että vaatteet ahdistaa päällä millään tavalla. Oversize muoti on siis ehdottomasti mun makuun!

2. Adidaksen perusteeppari
Himoitsin tuota ihan perus mustaa Addun logo t-paitaa jo viime keväänä ja taas sen pn päässyt kummittelemaan jostain mun mieleen (Saattaa johtua myös siitä, että näitä näkee suunnilleen joka toisella vastaantulijalla, heh). Se on vain kaikessa yksinkertaisuudessaan niin rento ja tyylikäs!

3. KAIKKI vaaleanpunainen
Tällä hetkellä tuo väri vaan saa mut ihan sekoamaan! Kaupat pursuaa mitä ihanimpia vaaleanpunaisia söpöyksiä ja viimeksi tänään taistelin pitkään itseni kanssa kotiutanko kollaasin kenkien tyyliset itselleni mutta sinne ne jäi kauppaan. Nyyyyyh. Tällä hetkellä kaapista löytyy ihanaakin ihanampi vaaleanpunainen bomber mutta se on tällä hetkellä ainoa kyseistä väriä oleva vaatekappale jonka omistan.

4. Naruolkaiminen rento mekko
Aluksi en yhtään lämmennyt teepaita+mekko yhdistelmälle mutta nähtävästi tässäkin asiassa pätee se että kun jotain näkee tarpeeksi ympärillä, siihen ihastuu itsekin. Tuollainen kuvan kaltainen rento naruolkainmekko olisi siis kiva yhdistää vaikkapa valkoisen t-paidan kaveriksi. Tästäkin himotuksesta voi kyllä syyttää puhtaasti Instagrammia.

5. Tennarit
Näitäkään ei varmaan koskaan voisi olla liikaa! Olen ehdottomasti tennarityttö eikä mun jalassa useinkaan nää korkkareita tai edes korollisia nilkkureita. Tällä hetkellä himotuslistan kärjessä komeilee nuo Vansin Old Skoolit, jotka taitaa olla suunnilleen kaikkien muidenkin suomalaisten suosikkikengät tällä hetkellä kun ainakin oma kokoni on joka paikasta loppuunmyyty.

6. Pikkureppu
Olen todella huono käyttämään laukkuja ja aina jos mahdollista, valitsen mahdollisimman pienen ja mielellään pitkällä olkaimella olevan version jota ei tarvitse pitää pelkästään toisella olkapäällä. Pikkureppu voisikin olla mun pelastus, sillä se ei olisi tiellä ja pysyisi tukevasti paikallaan.

7. Vaaleat farkut
Mä pidän lähes aina vain mustia farkkuja ja olisikin kivaa vaihtelua omistaa jotkut "värillisetkin" versiot. Olen lähiaikoina sovitellutkin muutamia vaaleita yksilöitä mutta vitsit miten vaikeaa onkaan löytää hyvin istuvia ja sopivan värisiä farkkuja. Tuntuu että aina jommastakummasta pitää tinkiä.. Hyviä vinkkejä otetaan siis vastaan!

8. Nude kynsilakka
Mulla on melkein aina lakatut kynnet ja yksinkertaisen nudet versiot tuntuu tällä hetkellä jotenkin kivalta vaihtelulta. Oon huomannut, että kynsilakkojakin valitessa värimieltymykset menee kausittain ja esimerkiksi syksyllä käytän paljon punaista ja viininpunaisia sävyjä kun taas keväällä kaikki hempeät värit miellyttää silmää enemmän.

Erilainen synttärikakku

Viime lauantaina kilahti taas yksi numero ikää lisää ja oikeastaan kerrankin tuntuu siltä että kakskytyks on tällä hetkellä just se oikea ikä. Varsinaiset teinivuodet on taputeltu mutta tiedän silti olevani todella nuori ja kaikki on vielä edessä päin. Mulla on mahdollisuus toteuttaa omia unelmia ja rakentaa sellaista elämää mitä itse haluan mutta kuitenkin sellainen nuoruuden pilke silmäkulmassa. On aika siistiä olla kakskytyks just nyt.
Vietin synttäreitä viime viikonloppuna pienimuotoisesti perheen ja poikaystävän kanssa mutta tarkoituksena olis huomenna laittaa isommat bileet pystyyn kavereiden kanssa kun juhlitaan mun ja ihanan Hennin synttäreitä yhteisesti. Tänään kävin hakemassa jo folipallot ja muutamia koristeita juhlia varten, joten ainakin koristeiden puolesta pitäisi olla nyt asiat kunnossa.

Postauksen pääosassa piti tosiaan olla synttärikakku, josta tein vähän erilaisen version tällä kertaa. Rakastan porkkanakakkua ja se sattuu olemaan ainoa makea leivos, jota myös tuo toinen puolisko pystyy syömään enemmän kuin yhden palan. Olin nähnyt aiemmin täytekakkuversion perinteisestä porkkanakakusta, joten se lähti testaukseen. Tää ei ole kyllä mikään laihduttajan herkku mutta ihan mielettömän hyvää ainakin tällaisen herkkupyllyn mielestä.
Tässäpä käyttämäni porkkanakakku ohje, tosin tähän täytekakkuversioon tein kuorrutusta tuplamäärän kun halusin tehdä kakusta vähän korkeamman. Perinteisestihän kuorrutetta tulee vain pohjan päälle.

Porkkanakakku:

Pohja:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
3 tl kanelia
n. 4 dl porkkanaraastetta
150 g voita (sulatettuna)

Kuorrutus:
100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
(Täytekakkuversioon kaksinkertainen määrä kuorrutetta)

Vaahdota munat ja sokeri.
Yhdistä kuivat aineet keskenään.
lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja sulatettua rasvaa.
Sekoita tasaiseksi ja lisää pyöreään irtopohjavuokaan tai uunipellille (Itse paistoin pohjan ensin uunipellillä, jonka jälkeen leikkasin siitä neljä pyöreää kerrosta).
Paista 200 asteessa n. 30 min.
Anna pohjan jäähtyä.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto.
Lisää vielä tomusokeri ja levitä kuorrute kakun päälle (ja väleihin mikäli teet täytekakkuversion)
Halutessa päälle voi ripotella perinteisesti esim. hasselpähkinä- tai mantelirouhetta tai muita koristeita, kuten minä käytin pinkkejä neilikoita.

Uudet juoksupopot

Muutama viikko sitten käytiin juoksukenkäkaupoilla kun äiti lupautui ostamaan mulle vähän etukäteen synttärilahjan. Tammi-helmikuun vaihde oli siinä mielessä hyvä sauma ostaa uudet popot, koska vanhoja malleja oli vielä jäljellä ja vuoden 2017 uudet mallit olivat juuri saapuneet. Valinnanvaraa siis riitti ja testailin muutamiltakin eri merkeiltä vaihtoehtoja. Saatiin heti alkuun myyjä avuksi ja hyvä niin, koska mulla ei tosiaan ollut hajuakaan mistään ylipronaatioista sun muista. Mun jalat paljastuivat melko neutraaleiksi, joten lähdettiin sen pohjalta etsimään sopivia kenkiä. Testailin muutamaltakin eri merkiltä vaihtoehtoja mutta aika nopeasti tulin siihen tulokseen, että Niken Zoom Vomero 12 on oikea malli. Testasin myös kyseisen mallin 11 versiota mutta omaan jalkaan istuvuus oli parempi tuossa uudemmassa versiossa. Olen nyt noin kuukauden verran testaillut noita ja olen kyllä tykännyt ihan älyttömästi! Niin kevyet ja istuvat että unohtaa välillä kokonaan kenkien olemassaolon mutta samalla kuitenkin tarpeeksi tukevat. Juoksukengissä jakautuu ilmeisesti mielipiteet merkin suhteen aika paljon: toiset kannattavat Asicsin popoja, toiset Nikea ja muut liputtavat muiden merkkien puolesta. Itse olen juossut aiemmin Nikeillä ja Adidaksilla ja olen huomannut Nikejen sopivan omaan jalkaani parhaiten etenkin urheilukengissä. En malta odottaa että tiet ja pururadat sulaa niin pääsee ihan kunnolla spurttailemaan!

Happy Valentine´s Day!


Vaikka virallinen päivä menikin jo, niin hyvää ystävänpäivää silti kaikille! Toivottavasti teillä oli ihana ja ystävientäyteinen päivä eilen. Mun päivä alkoi ihanasti heti aamusta kun puhelimen avatessani sain hymyn huulille avatessani WhatsAppin, joka oli täyttynyt ystävänpäiväntoivotuksista. Eihän sellainen päivä voi mennä huonosti kun heti silmät avatessa muistaa kuinka tärkeitä ihmisiä mun elämässä onkaan. Vaikka osa asuu eri kaupungeissa ja maissa, osa saa perheenlisäystä, toiset suunnittelee naimisiinmenoa, kun taas toiset viettävät railakasta opiskelijaelämää niin silti on ihana tietää, ettei ystävyys ole hävinnyt mihinkään. <3

Yllätin eilen poikaystävän laittamalla kämpän uuteen uskoon ja töistä tullessa hän saikin vastaansa sydänilmapalloilla koristellun olkkarin ja sohvapöydällä odotti valkosuklaalla kuorrutetut vaahtokarkit. Tykkään välillä tehdä pieniä ylläreitä ja ilmapallot bongattuani Tigeristä en vain voinut vastustaa kiusausta. Illemmalla käytiin ystävän kanssa Vero Modan VIP -illassa, jossa saatiin pikakampaukset ja tutustuttiin kevään muotiin samalla kun vietettiin aikaa yhdessä. 

Millainen teidän ystävänpäivä oli? :)

House Doctorin Sugar Bowl

Teen alennusmyynneistä harvoin hyviä löytöjä ja varsinkin vaatteissa tuntuu että oman koon vaatteet on aina ehditty viedä käsistä kun itse pääsen paikalle. Muutama viikko sitten bongasin kuitenkin Sokokselta söpön House Doctorin Sugar bowlin mukavalla aleprosentilla varustettuna ja nappasin sen mukaani. House Doctorin tuotteet on mulle tosi tuttuja jo entuudestaan ja olen aina pitänyt heidän muotoilusta paljon. Yksinkertaisen tyylikkäät jutut pienellä twistillä iskee kyllä ihan täysin. Tanskalainen design vetoaa muhun muutenkin todella paljon, heillä on vaan pettämätön taito luoda jotain uutta ja kekseliästä vuodesta toiseen. House Doctorin lisäksi suosikkimerkkejäni on myös mm. Normann Copenhagen, HAY ja Muuto, joita löytyy myös meiltä kotoa jonkin verran. Mulle pienetkin yksityiskohdat on tärkeitä ja monesti ne ovatkin niitä asioita, jotka tekee sisustuksesta asukkaan näköisen. Jos ei muuta, niin nyt meidän vieraat saa ainakin ottaa sokeria kahviinsa söpöstä purkista.